Laiskan kulttuurimatkailijan syysloma

Tein perheeni kanssa syyslomaretken Kroatian kautta Montenegroon. Kohdemaan valintaan vaikuttivat 5-vuotiaan näkökulmasta siedettävä lentomatka ja aiemmat positiiviset kokemukset Balkanin alueella matkailusta. Osasin odottaa kaunista, monipuolista luontoa Adrianmereltä vuoristokyliin, hyvää ruokaa ja kiinnostavaa kulttuurihistoriaa. Idän ja lännen välissä rimpuilevan Montenegron kohdalla odotusarvona oli myös jonkinlainen ”eksotiikka”, rosoinen omaleimaisuus, jota massaturismi ja tasapäistävät tuotekehitysprosessit eivät vielä ole ehtineet sliipata mauttomaksi ja hajuttomaksi turistineutriksi. Olisipa kiva ladata akkuja montenegrolaisten kulttuurielämysten parissa!

Matkaa suunniteltiin normaaliin tapaan: nukkumaanmenoajan tuolla puolen, liian lähellä lähtöpäivää pikasukelluksia online-matkatoimistojen ja lentoyhtiöiden yhä tihenevään virtuaaliviidakkoon. Pikainen hintavertailu kroatialaisten vuokra-autofirmojen kesken. No josko nyt edes ensimmäisiksi öiksi varattaisiin majapaikka etukäteen. Kun kerran lapsen kanssa matkustetaan. Airbnb, Booking.com ja Trip Advisor. Omatoimimatkailijan olennaisin kolmikanta. Hinta-laatu-suhde ja suositukset.  Kuvat. Erityisesti ne kuvat. Vaikka tietäähän sen, kuvat voivat valehdella enemmän kuin tuhat sanaa. Sen sijaan suositukset ovat usein lähempänä totuutta, varsinkin jos niitä on kymmeniä, jopa satoja per kohde. Lunastettiinko lupaukset? Oliko riittävän siistiä? Sujuiko älylukon avaus tai treffit avaimenluovuttajan kanssa? Saiko isäntään yhteyden riittävän nopeasti?

Ahtaasta perhekalenterista ei tälläkään kertaa löytynyt aikaa hekumoida etukäteen kohdemaan tarjontaa; suositeltuja nähtävyyksiä, kulttuurisisältöjä, persoonallisia majapaikkoja, hyviä ravintoloita. Kyllähän niitä siellä paikanpäälläkin sitten ehtii. Pikaisesti lentokentällä Lonelyplanetin nettisivuja vilkaistuani jotain matkasuunnitelman poikasta lähti rakentumaan. Maan viralliset Visit -sivut vaikuttivat ankeilta. Liikaa tekstiä, liian vähän kuvia. Missä kulttuuritarjonta? Jotain Top5-kohteita sieltäkin toki jäi mieleen. Mentäisiin niihin, joita Lonelyplanetkin oli nostanut esille. Ennen kaikkea mentäisiin sinne, minne nokka näyttää.

Vuorten kainalossa turkoosina aaltoilevan Adrianmeren jälkeen päädymme kiemuraisten vuoristoteiden kautta sisämaan ylängölle. Zabljakin talviurheiluparatiisi on paratiisi myös syksyllä. Avaraa, raikasta, äärettömän kaunista. Kukkuloiden huipulla sijaitsevan mökin ikkunasta täysikuu ja sumuiset vuoret. Kahdeksan matkapäivän, ylös ja alas kohoavien kapeiden vuoristoteiden, Euroopan syvimmän kanjonin, vapaana vaeltavien hevos-, lammas- ja lehmälaumojen, vaellukselle mukaan lähteneen paimenkoiran ja ravintolassa lasta viihdyttäneen kissanpoikapesueen jälkeen mielessä pyörii kysymys.

Kiitos luontoelämyksistä, mutta missä taide? Ravintoloissa soi 90-luvun amerikkalainen valtavirtapoppi. Voimaballadit alkavat jo ensimmäisen matkapäivän jälkeen etoa. Kiitos ei, en halua palata 25 vuoden takaisiin sydänsuruihin neljä kertaa päivässä. Aamiaisella, lounaalla, päiväkahvilla JA illallisella. Yksikin ysäri-georgemichael tai celinedion niin aikaistan paluulentoa.

Jugoslaviavivahteisten vuoristokylien jälkeen rantakaupunkiin, ei rannoille, mutta kuitenkin hotelliin ja niin sanotusti sivistyksen pariin. Vaan missä kulttuuritapahtumat. Ei printtiesitteitä, ei suosituksia hotellin vastaanotossa, eikä varsinkaan tapahtumia verkossa. Elokuussa yksi jazz-festivaali, kertoo esitepinon alimmaiseksi liiskaantunut, hotellin aulaan eksynyt yksinäinen prosyyri. Ei auta jazzinnälkään lokakuussa. Entäpä kirkkokonsertit? Kiinnostavat myös matkailevaa pakanaa, musiikin ja kirkkoarkkitehtuurin verukkeella. No up-coming events. Pakkohan tässä maassa on edes yksi teatteriryhmä tai orkesteri olla. Edes turisteille lavastettu folklore-kimara lihakimpaleiden tiristessä kansallisvartaissa? Mitä tahansa! Turisti-infoon ei tietenkään jakseta lähteä, pitäisi ne tiedot nyt helpomminkin löytyä. Tarjoilija, toinen Aperol Spriz!

Illalla vanhan kaupungin katuja tallaillessa sielussa läikähtää: nurkan takaa kantautuu cembalon ääni. Etelän yö, meren tyrskintä päin keskiaikaista kivimuuria, marmoroidut kapeat kujat…ja cembalolla rämpytetty ikivihreä ”Greenleaves of Summer”. Koska turisti tykkää. En jää odottamaan, miltä ”My heart will go on” kuulostaa barokkisoittimella.

Mietin Suomeen tulevaa kansainvälistä kulttuurimatkailijaa. Mietin paljon reissannutta, spontaania, puolilaiskaa digiajan omatoimimatkailijaa. Kun matkoja tehdään useamman kerran vuodessa, pyrähdetään paikalle ja katsotaan mitä tapahtuu. Mitä paikalliset suosittelevat? Mitä tekisin tänään? Mitä tekisin tunnin päästä?

Mikä suomalaisesta kulttuuri- ja taidetarjonnasta nousee omatoimimatkailijan näkökenttään? Mihin hän tarttuu ja miksi? Mistä ostaa liput saman tai seuraavan illan esitykseen?

Laiskan, paljon matkustavan omatoimimatkailijan terveiset suomalaisille kulttuuri(matkailu)toimijoille: mitä ei löydy verkosta, sitä ei ole olemassa.

Maija Sydänmaanlakka

Travelleri, janoinen kulttuurimatkailija, Culture Tourism for City Breakers -hankkeen projektipäälikkö