Valon kaupunki Jyväskylä. Kuva: Jani Salonen

Jyväskylä

Jyväskylä, aktiivinen, idearikas tapahtumien, liikunnan ja monipuolisen kulttuurin kaupunki tarjoaa kävijälleen ajatuksia herättävää taidetta, Aallon arkkitehtuuria, saunamaakunnan löylyjä ja liikettä.

Kuva: Jani Salonen

Jyväskylässä kulttuuri- ja matkailutoimijoiden yhteiseen oppimiseen ja inspiroitumiseen sekä monialaiseen dialogiin tähtäävät Kulttuurimatkailun kehittäjäfoorumit järjestettiin helmi-toukokuussa 2019. Foorumeissa pohdittiin kulttuurimatkailua koko Suomen mittakaavassa ja paikallisesti Jyväskylän näkökulmasta

Kehittäjäfoorumissa ”Kulttuurimatkailu ja yhteisöllinen kaupunkikulttuuri” asiantuntijoina olivat kulttuurimatkailun katto-ohjelman Culture Finlandin ohjelmapäällikkö Susanna Markkola ja kaupunkiaktivisti ja tuottaja Jaakko Blomberg, sekä Taikelta erityisasiantuntija Sari Ilmola. Työpajaa ohjasi Monkey Business tavoitteenaan ryhmäyttää osallistujia pienryhmiin koko kevään kestävään yhteistyöskentelyyn palvelujen paketoinnin merkeissä. Jyväskylän kehittäjäfoorumeihin oli kutsuttu myös yhteensä toistakymmentä Jamkin restonomi- ja Humakin kulttuurituottajaopiskelijaa verkostoitumaan ja oppimaan palvelujen tuotteistamisesta. Ensimmäisen foorumipäivän tunnelmista voi lukea lisää Turbinaattori –blogista:

https://blogit.jamk.fi/turbinaattori/2019/03/08/se-joka-ei-ota-riskeja-ei-juo-shampanjaa/

Toisessa, maaliskuisessa kehittäjäfoorumissa ”Tapahtumat ja festivaalit matkailupalveluina” olivat asiantuntijoina Finland Festivalsin toiminnanjohtaja Kai Amberla ja Jyväskylä Convention Bureaun markkinointipäällikkö Jaana Ruponen. Jamkin opiskelija Leena Savolainen nosti esimerkkejä sekä kotimaisista että ulkomaisista onnistuneista kulttuurimatkailupalveluista. Foorumissa pohdittiin mitä kansainväliset matkailijat toivovat ja miten tapahtumia tulisi kehittää kansainvälisiä matkailijoita ajatellen. Työpajaosuudessa Soila Palviainen Aurana Oy:stä ohjasi osallistujia yhteistyöhön ja palveluiden paketoinnin saloihin.

Kevään kolmannessa kehittäjäfoorumissa ” Matkailusta hyvinvointia matkailijoille” osallistujat pääsivät Keski-Suomen Tanssin Keskuksen tuottaja Katariina Hiukan ohjaamana tanssahtelemaan tuolikatrillia ja tutustumaan Folkvirtaa -tanssituotteeseen, kuulivat, miten Allas Seapool on yhdistänyt kulttuuri- ja hyvinvointipalveluita uudella tavalla ja miten paikalliset voivat tarjota matkailijoille paikalliskulttuuria ja luonnon hyvinvointielämyksiä. Työpajaosuudessa Soila Palviainen sparrasi toimijoita kulttuurimatkailutuotteiden hinnoittelussa.

”Kulttuurimatkailun tulevaisuuden trendit” –teemaisessa Kulttuurimatkailun kehittäjäfoorumissa asiantuntijoina olivat Helsinki XR Centerin kuraattori Santeri Suominen, Jyväskyläläisen AR/VR-teknologioiden hyödyntämiseen kulttuurielämyksen monipuolistamisessa erikoistuneen Memorandum Unlimitedin toimitusjohtaja Elina Rauhala ja Visit Jyväskylän matkailukoordinaattori Johanna Maasola. Puheenvuorot inspiroivat toimijoita ideoimaan lisätyn todellisuuden käyttöä erilaisissa kulttuurikohteissa ja työpajaosuuden päätti kulttuurimatkailun asiantuntija Soila Palviainen kulttuurimatkailutuotteiden markkinointi –teemalla.

Ahaa –elämykset uusista asiakasryhmistä, uudet yhteistyötahot ja palveluideat olivat palautteiden mukaan kehittäjäfoorumeiden parasta antia. Myös konkreettiset työkalut palvelutuotteen kehittämiseen saivat kiitosta. Foorumien diasarjoihin voit tutustua: https://www.dropbox.com/sh/qz8n4bxlb4d7s8a/AABRs2v5ZmWUBIetX3DJYrkXa?dl=0

Syksylle 2019 on Helsinkiin suunnitteilla Helsingin, Lahden ja Jyväskylän yhteinen kulttuurimatkailuseminaari, johon kaikki kehittäjäfoorumeihin osallistujat ovat tervetulleita. Lisätietoa tilaisuudesta ja muuta ajankohtaista tietoa kulttuurimatkailun kehittäjäfoorumeista löytyy hankkeen Facebook –sivulta:

https://www.facebook.com/ProCultureTourism/

Mari Holopainen, JAMK