Arjen pyörteissä tulee harvemmin käytyä museoissa, teatterissa tai konserteissa. Kuitenkin kaikki tämä on tarjolla mahdollisuutena – halutessa voi osallistua Helsingin rikkaaseen kulttuuritarjontaan. Tuomiokirkossa Cantores Minoreksen pojat harjoittelevat pääsiäisen Matteus passiota varten, Kiasmassa on esillä Sääennustus tulevaisuudelle näyttely. Svenska teaternissa taitaa olla ohjelmistossa The Play that Goes Wrong. Svenskanin nettisivuilla mainostetaan näytelmää myös suomeksi: Tule jumppaamaan hymykuoppiasi unohtumattomalla tilannekomiikalla. Tämä on näytelmä sinulle, joka haluat pitää hauskaa!
Yhtäkkiä tätä mahdollisuutta ei enää ole.
Printteristäni on muste loppu. Hyppään Oopperan kohdalla lähes tyhjään raitiovaunuun. Oopperan kevään 2020 ohjelmiston julisteet ovat vielä rivissä paikoillaan. Hiljentyneen Musiikkitalon takana seisoo Oodi mahtipontisena möhkäleenä; ilman asiakkaita se on pelkkä rakennus vailla funktiota. Ovatkohan kansanedustajat työhuoneissaan vai etätöissä? Jään pois ratikasta Lasipalatsin pysäkillä. Amos Rexin edessä ei enää jonoteta. Sen sijaan kadunkulmassa on parkkeerattuna mellakkapoliisiauto ja Sokoksen kulmalla tavallinen maija on vartiossa. Katu on lähes tyhjä. Kuiva tuuli nostaa pölypilven ilmaan.
Die Tote Stadt.
Näin lohduttomalta tuntuu kaupunki, josta kulttuuri on hiljentynyt ja ihmiset kadonneet. Helsingin asukkaat ovat hakeutuneet luontoon. Töölönlahtea kierretään pareittain tai yksin, turvavälejä kunnioittaen. Kevätaurinko paistaa, vaikkakin tuuli tuo hieman kirpeyttä ilmaan. Helsingin keuhkot, keskuspuisto, on aivan nurkan takana. Sitäkin piti nakertaa Lääkärikadun kohdalta, mutta suunnitelmat eivät ole menneet läpi. Onneksemme löytyi suojeltu lehtonata, eikä rakennustyöt voineet edetä.
Suomalainen hakee lohtua ja voimaa luonnosta. Suomalaisissa kaupungeissa luonto on aina lähellä. ”Nature in the city” mainitaan usein Helsingin matkailuvalttina, luonto kaupungissa ei kuitenkaan ole vain pittoreski kulissi keski-eurooppalaisten palatsien tapaan, vaan syvästi autenttista ja elinvoimaista sielunmaisemaa. Maaliskuussa 2020 keskuspuistossa on paljon ihmisiä, mutta vihertilaa riittää kuitenkin kaikille.
Lapsuudestani muistan isäni kertoneen neutronipommista, joka säästäisi kaikki rakennukset mutta tappaisi ihmiset yhdellä iskulla. Tämä jäi mieleeni erityisen kammottavana ajatuksena: kaupunki vailla ihmisiä. Tyhjä ja hiljainen. Pysähtynyt.
Meidän on katsottava eteenpäin. Kun tämä kollektiivinen maailmalaajuinen kriisi jonain päivänä on ohi, kukaan ei tule enää väittämään, että kulttuuri olisi turha menoerä tai että viheralueet on rakennettava täyteen asuintaloja ja ostoskeskuksia. Laulaakohan Cantores Minores ensi vuonna Matteus Passion vai Johannes Passion – nämä kun esitetään vuorovuosin. Esitetäänkö Mika Vainion ääni-installaatio Kiasmassa Helsingin juhlaviikoilla? Ehkä Svenska teaterniin tulee näytelmä The Play that Goes Right!
Eräänä päivänä matkailijat palaavat jälleen ja osaamme paremmin arvostaa ihanaa kaupunkiamme, sen ihmisiä ja kulttuuria.
P.S. Mikäli mahdollista, älkäämme pyytäkö kulttuurilaitoksia palauttamaan rahoja peruuntuneista esityksistä.
Pia Kiviaho-Kallio
Senior Lecturer, Dance Teacher, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
