Työssäni projektipäällikkönä kulttuurimatkailu- sekä vastuullisen matkailun hankkeissa olen huomannut, että jatkuvasti kompastuskivenä on tiettyjen käsitteiden ymmärtäminen, esimerkiksi ”kulttuuri” ja ”kestävyys”. Koska ”kestävä kulttuurimatkailu” on yhdistelmä niistä, sitä on vielä monimutkaisempaa määritellä ja saada keskustelun kaikki osapuolet ymmärtämään se samalla tavalla ja syvyydellä. Tässä pohdintaani aiheesta, vaikka käsitteen merkitysten lista ei ole tyhjentävä.
Määritelmiä, konsepteja, historiaa…
Kulttuurimatkailu on itsessään haastava käsite, koska ”kulttuuri” voi tarkoittaa montaa eri asiaa kontekstista riippuen: sivistystä (Kielitoimiston sanakirja 2004), historiallista ja arkeologista perintöä (Muurimäki 2009), yhteiskunnallista identiteettiä, taidetuotantoa, opittuja taitoja, jaettuja arvoja ja tavoitteita jne. Matkailun kontekstissa kohdataan nämä kaikki merkitykset tavalla tai toisella – ja sen takia joskus vaikuttaa siltä, että kulttuurimatkailutoimijat ”puhuvat eri kieltä”.
Kestävän kehityksen konsepti rakentui v. 1992 YK:n Rion huippukokouksen pohjalta, jonka lähtökohtana olivat ympäristöongelmat. Sitä ennen siihen oli viitattu myös vuonna 1972 YK:n ympäristökonferenssissa Tukholmassa, jolloin termiä ei nimenomaisesti mainittu, mutta kansainvälinen yhteisö hyväksyi kuitenkin kestävän kehityksen kannalta olennaisen ajatuksen: sekä sekä kehitystä että ympäristöasioita voitaisiin hallita molemminpuolisesti hyödyllisellä tavalla (Sustainable Development Commission 2020).
Nykypäivän kestävä kehitys perustuu vuonna 2015 hyväksyttyyn YK:n kestävän kehityksen toimintaohjelmaan, Agenda 2030 (VNK 2020), johon myös Maailman matkailuorganisaatio (UNWTO 2020) on sitoutunut (Business Finland 2020).
Vastuullinen matkailu taas perustuu vuonna 2002 Kapkaupungissa allekirjoitettuun vastuullisen matkailun deklaraatioon (City of Cape Town 2002), jonka mukaan tarkoitus on kehittää kohteita ja alueita, joissa ihmisten on parempi elää ja vierailla (ICRT Finland 2020).
Termejä ”kestävä matkailu” ja ”vastuullinen matkailu” käytetään usein synonyymeina – mutta väärin. Niillä on sama tavoite, nimenomaan kestävä kehitys. Ja osa-alueet ovat samat (City of Cape Town 2020): ympäristön eheys (ekologinen ulottuvuus), sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja paikallisten mahdollisuuksien maksimointi (sosiokulttuurinen ulottuvuus, usein erikseenkin – sosiaalinen ja kulttuurinen), taloudelliset hyödyt ja toiminnan kannattavuus (taloudellinen ulottuvuus). Suurin ero kahden käsitteen välillä on se, että vastuullisessa matkailussa yksilöt, organisaatiot ja yritykset ottavat vastuutta omista teoistaan ja niiden vaikutuksesta. Painopisteen siirto on tehty sen takia, että Rion huippukokousta ei seurannut konkreettisia tekoja kestävyyden suuntaan, vaan jokainen on jäänyt ikään kuin odottamaan kestävän kehityksen mukaisia tekoja toisilta (City of Cape Town 2020). Eli voidaan sanoa, että vastuullisuudella (teoilla) matkailussa mennään kohti kestävyyttä (päämäärää).
Vaikka kestävästä matkailusta on yksittäisiä esimerkkejä yritysten ja destinaatioiden osalta, kestävyys on jäänyt saavuttamatta vielä korkeammalla, valtakunnallisella tai globaalilla tasolla.
Kestävä kulttuurimatkailu vai kulttuurisesti kestävä matkailu?
Kulttuurista ulottuvuutta ei alun perin eritelty muista kolmesta ulottuvuudesta (ekologinen, taloudellinen, sosiaalinen), kun kestävää kehitystä konseptoitiin (Commission for Sustainable Development 1987). Johannesburgin v. 2002 kestävän kehityksen konferenssin yhteydessä järjestetty pyöreän pöydän keskustelu kulttuurisen ja biologisen monimuotoisuuden välisistä yhteyksistä toi esille kulttuurisen kestävyyden tärkeyden. Keskustelun johtopäätös oli se, että kulttuurinen monimuotoisuus on ensisijainen tavoite biodiversiteetin huomioimisessa ja kaikessa kehitykseen liittyvässä toiminnassa (Soini & Kangas 2010).
Kestävyyden neljännen osa-alueen muodostamisen seurauksena puhutaan monesti kestävästä kulttuurimatkailusta, kun tarkoitetaan kulttuurisesti kestävää matkailua – nämä ovat kaksi eri asiaa. Suomessa kulttuurisesti kestävä matkailu, eli kestävyyden kulttuuriseen pilariin perustuva matkailu, yhdistetään pääosin saamelaisten kulttuurin, tapojen ja elämäntavan arvostamiseen sekä säilyttämiseen. Tämä on herkkä aihe, joka nousee aina välillä esille ja leviää suurelle yleisölle median kertomusten kautta. Saamelaisilla on tietysti yhteys matkailuun, koska Suomen toistaiseksi eniten kehittynyt matkailusuuralue on Lappi. Mutta samalla tavalla voidaan tarkastella kulttuurista kestävyyttä myös muualla päin Suomea, jossa on vuorovaikutusta paikallisväestön ja matkailuelinkeinon (eikä vain matkailijoiden) välillä.
Vaikuttaako lomasesongit ja lomalaisten läsnäolo paikallisten elämään sekä tekemiseen? Positiivisesti vai negatiivisesti? Joutuvatko paikalliset väistymään esimerkiksi ruuhkautumisen takia? Muuttuvatko paikalliset tavat turistien vuoksi? Löytyykö maaseudun ravintolan ruokalistalta nuudeleita aasialaisten turistien vuoksi ja syrjäyttävätkö ne lähiruoan? Järjestetäänkö festareita ja muita kiinnostavia tapahtumia sekä pidetäänkö kauppojen ovet auki haja-asutusalueilla turistimäärien ansiosta? Nämä ovat kaikki hyviä kysymyksiä, jotka liittyvät kulttuuriseen kestävyyteen, muttei välttämättä kaikki kulttuurimatkailuun. Kulttuurimatkailu taas ei välttämättä ole kestävää.
Yhteisöpohjainen matkailu kulttuurimatkailuna – onko se kestävää?
Community-based tourism (CBT) eli yhteisöpohjainen matkailu on määritelmänsä mukaan matkailutyyppi, joka on paikallisyhteisön hallinnoimaa ja yhteisöä varten olemassa olevaa. Sen tavoite on lisätä kävijöiden tietoisuutta yhteisöstä ja paikallisista elämäntavoista. Näin ollen yhteisöpohjainen matkailu on kulttuurimatkailun muoto – matkailijalle tarjotaan ainutlaatuisia elämyksiä paikallisten perinteiden, tapojen ja ympäristön kontekstissa. Tämä on erittäin lähellä Suomessa laajasti käytettyä ”Live like a local” –konseptia.
Yhteisöpohjaisen matkailun pitäisi ottaa huomioon ympäristö, sosiaalinen ja kulttuurinen kestävyys. Kuitenkin ympäristönäkökohdat voidaan jättää huomiotta paikallisen taloudellisen kehityksen tai paremman elämänlaadun vuoksi. Näin ollen yhteisöpohjaista matkailua ei aina voida välttämättä luokitella ”vastuulliseksi” matkailuksi, vaikka monet pitävätkin sitä juuri kestävän matkailun työkaluna. Monesti CBT esiintyy köyhissä yhteisöissä, mutta se ei kuitenkaan välttämättä edistä köyhien elämää. Ryhmä matkailuyrittäjiä, ravintoloita, käsityöläisiä sekä muita toimijoita voi kehittää yhdessä matkailureitin ja tämä voi myös olla yksi CBT:n muoto (City of Cape Town 2020).
Matkailu ja kulttuuriperinnön hallinta
McKercher ja Du Cros (2002) toteavat, että kulttuurimatkailussa haasteena on tasapainon löytäminen matkailun ja kulttuuriperinnön vaalimisen välissä. Tämä havaittiin ensin kulttuuriperinnön saralla ja vasta 2000-luvulla matkailussa. Pääongelmana on se, että matkailu ja kulttuuriperinnön hallinta kulkevat rinnakkain, mutta eivät välttämättä yhteistyössä, eivätkä näin ollen huomioi toistensa tarpeita. Integraatiota haetaan pyrkimyksellä vahvistaa molemminpuolista ymmärrystä. Tutkijoiden mukaan matkailualan on vaikeampi ymmärtää yhteistyön hyötyjä. Kulttuurimatkailu on muodikasta ja tämä voi olla sekä mahdollisuus että uhka sen kestävälle hallinnalle.
Kestävä matkailu on yhteistyötä, jonka kautta saavutetaan sekä matkailun, että kulttuuriperinnön säilyttämisen tavoitteet. Onko se mahdollista käytännössä ja koskeeko se kaikkia tuotteita ja kokemuksia? Yhteistyö yleensä toimii, jos on rajattu määrä yhteistyökumppaneita ja jokaisella on samanlaisia arvoja. Kuitenkin se, joka on hyvää suojelulle, ei ole välttämättä hyvää matkailulle, ja toisinpäin, McKercher ja DuCros huomauttavat (2002).
Matkailuelinkeino arvostaa kulttuurisisältöjä ikään kuin tuotteidensa ”raaka-aineina”, joista tuotetaan matkailutoimintaa ja varallisuutta. Kulttuuriperinnön vaalijat taas arvostavat samoja sisältöjä niiden luontaisten meriittien vuoksi.
Matkailu on taloudellista toimintaa. Vaikka sitä voi käsitellä mielenkiintoisena kulttuurisena ilmiönä, se on ensisijaisesti bisnestä. Tutkijat luettelevat matkailun ominaisuuksia kulttuurimatkailuun liittyen:
- Matkailu sisältää elämysten kuluttamista.
- Matkailu on viihdettä.
- Matkailu on kysyntälähtöistä toimintaa, jota on vaikea hallita.
- Kulttuuriperinnön nähtävyydet ovat osa matkailua.
- Kaikki kulttuurivarat eivät ole kulttuurimatkailukohteita.
- Saavutettavuus ja läheisyys määrää kohteen potentiaalisen vierailijamäärän.
- Matkailukokemusta on hallittava matkailijoiden toiminnan hallitsemiseksi.
- Matkailijat haluavat hallittuja kokemuksia.
- Kaikki kulttuurimatkailijat eivät ole samanlaisia.
- Matkailijat haluavat aitoutta, mutta eivät välttämättä todellisuutta.
Kulttuuriperinnön hallinta on systemaattista toimintaa, jota toteutetaan kulttuuriperinnön arvojen ylläpitämiseksi nykyisten ja tulevien sukupolvien nautittavaksi. Useat kansainvälisesti tunnustetut säännöt ja sopimukset, kuten UNESCO:n maailmanperintöyleissopimus ja Venetsian sopimus (ICOMOS 1964), sanelevat perusperiaatteet.
McKercher ja DuCros (2002) luettelevat kulttuuriperinnön hallinnan periaatteet:
- Kulttuuriperintöä tulisi käyttää vain kulttuurin kannalta tarkoituksenmukaisella ja kestävällä tavalla.
- Jotkut kulttuuriperintökohteet ovat liian hauraita tai pyhiä ja eivät voi olla täysin avoimia ja saavutettavia yleisölle (ml. turistit).
- Sidosryhmien kuuleminen on tärkeä osa kulttuuriperintökohteiden kestävyyden kehittämisessä.
- Matkailutarpeet eivät ole ainoita, jotka otetaan huomioon kulttuuriperinnön hallinnassa.
- Matkailua voidaan pitää tärkeänä kulttuuriperinnön hyödyntäjänä, mutta ei sen ainoana käyttönä.
- Matkailu voi aiheuttaa haitallisia vaikutuksia.
- Matkailun tuottamien tulojen hyödyntäminen sijoituksena kulttuuriperinnön säilyttämiseen on tärkeä tavoite useimmille kulttuuriperintökohteita hallinoiville tahoille.
- Aineeton kulttuuriperintö on myös tärkeää, esimerkiksi kulttuurimaisemat, perinteet, kansanperinne, tarinakerronta, palvontaan liittyvät käytännöt, festivaalit. Erityinen kiinnostuksenkohde ovat alkuperäiskansojen kulttuuriperinteet.
Jos matkailuelinkeinon edustajat ja kulttuuriperinnön vaalijat ymmärtävät, hyväksyvät ja omaksuvat toistensa toiminnan perusperiaatteet ja -piirteet, yhteistyö kulttuurimatkailun kestävyyden eteen paranee ja kehittyy.
ICOMOS (International Council on Monuments and Sites) on maailmanlaajuinen kansalaisjärjestö, joka edistää kulttuuriperintökohteiden säilyttämistä ja suojelemista. Sen verkkosivuilta löytyy paljon materiaaleja ja tutkimusta, mm. kulttuuriperintökohteiden kestävästä matkailukäytöstä (ICOMOS 2020).
Kun kyse on kulttuuriperinnöstä, ehkä ensimmäisenä kuitenkin tulee mieleen UNESCO:n maailmanperintökohteet. Kaikkia maailmanperintökohteita yhdistävä tekijä on niiden merkittävyys matkailukohteina, vaikka ne ovatkin saaneet statuksensa nimenomaan kulttuuriperintöarvonsa vuoksi. Näin ollen ne ovat myös ensimmäisiä, jotka kokevat matkailun negatiiviset vaikutukset. Tästä syystä UNESCO on kehittänyt oman Maailmanperintö ja kestävä matkailu –ohjelman, eli WH+ST (UNESCO 2020), joka aidosti integroi molempien sidosryhmien näkökulmat suunnittelussa, suojelussa ja kehityksessä.
Maailmanperintökohteita on Suomessa peräti seitsemän (Museovirasto 2020): Suomenlinna, Vanha Rauma, Petäjäveden vanha kirkko, Verlan puuhiomo ja pahvitehdas, Sammallahdenmäki, Struven astemittausketju ja Merenkurkun saaristo. Niistä matkailun kannalta merkittävin on Suomenlinna, jossa vuosittain vierailee 2 miljoonaa matkailijaa. Kestävyyden kehittämisen tarve korostuu siinä, että Suomenlinna sijaitsee saarella ja on koti 800:lle asukkaalle, joiden normaali arki pitää varmistaa. Vuonna 2015 tehtiin koko kohdetta koskeva kestävän matkailun strategia. YouTubessa on katsottavissa videohaastattelu, jossa Milla Öystilä Suomenlinnan hoitokunnasta kertoo kohteen vastuullisuusteoista ja strategiasta (Vastuullisen matkailun portaat 2020).
Yhden kulttuurikohteen vastuullisuusteot
Helmikuussa kävin Visit Finlandin järjestämässä kestävän matkailun seminaarissa (Helsingin kaupunki 2020). Sen aiheena ei ollut erityisesti kestävä kulttuurimatkailu, mutta seminaari oli Helsingin Kulttuuritalon tiloissa, joka on tapahtuma-, kulttuuri- ja kulttuurimatkailutoimija. Tervetuliaispuheessaan Kulttuuritaloa hallinnoivan Sunbornin toiminnanjohtaja Minna Nyman korosti kohteen yhteyttä kestävyyteen. Hänen mukaansa kestävyys ohjaa kulttuuritalon toimintaa kokonaisvaltaisesti jatkuvana prosessina ja on asenteena kaikilla. Kulttuuritalo-rakennus on Alvar Aallon suunnittelema, se on aktiivisessa käytössä ja sitä parannetaan jatkuvasti, esimerkiksi energiatehokkuuden kannalta. Nymanin mukaan kaikilta yhteistyökumppaneiltakin edellytetään kestäviä ratkaisuja. Arjen kestävyyttä parantavia vastuullisuustekoja ovat mm. jätteiden lajittelu ja kierrätys, ravintolan hävikin seuranta ja minimointi, annosten pienentäminen ja kasvisruoan tarjonnan lisääminen. Kaikki vastuulliset teot eivät koske suoraan kulttuurituotantoa ja sen substanssia, mutta niiden kautta myös kulttuurituotanto tulee vastuullisemmaksi minimoimalla kokonaisuuden negatiivisia vaikutuksia.
Lopuksi
On paljon muitakin kulttuurimatkailumuotoja ja kestävyysseikkoja, mutta ehkä kerron niistä toisessa kirjoituksessa. Tämä teksti oli itsellenikin opintomatka kestävään kulttuurimatkailuun. Jos neuvoisin sen perusteella lukijaa yhdessä asiassa, se olisi se, että kestävässä kulttuurimatkailussa, niin kuin monessa muussakin asiassa nykypäivänä, pitäisi ensin mennä syvemmälle ja tarkistaa taustat, tutkia aihetta. Väärinymmärrykset johtuvat yleensä siitä, että yritämme yksinkertaistaa asioita liikaa.
Rositsa Röntynen
Kirjoittaja toimii Jyväskylän ammattikorkeakoululla matkailun asiantuntijatehtävissä, Culture Tourism for City Breakers -hankkeen Jyväskylän toteutuksen projektipäällikkönä sekä Vastuullisen matkailun portaat –hankkeen projektipäällikkönä. Rositsa on lisäksi markkinointiasiantuntija ja liikuntatieteiden maisteri, intohimoinen matkailija, luontovalokuvaaja ja pop esiintyjä.
Lähteet:
Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
Eero Muurimäki (toim. Halinen, Petri & al.): Johdatus arkeologiaan, s. 326. Helsinki: Gaudeamus, 2009 (toinen painos). ISBN 978-952-495-051-0.
Valtioneuvoston kanslia: Kestävän kehityksen toimintaohjelma Agenda2030. Kestävä kehitys (verkkosivut). https://kestavakehitys.fi/agenda-2030. Viitattu 3.3.2020.
UNWTO: World Tourism Organisation (verkkosivut) https://www.unwto.org/tourism4sdgs. Viitattu 3.3.2020.
UNWTO: Tourism for SDGS (verkkosivut). http://tourism4sdgs.org/. Viitattu 3.3.2020.
Business Finland: Kestävä matkailu lyhyesti (verkkosivut). https://www.businessfinland.fi/suomalaisille-asiakkaille/palvelut/matkailun-edistaminen/vastuullisuus/kestava-matkailu-lyhyesti/. Viitattu 3.3.2020.
Sustainable Development Commission: History of SD (verkkosivut. http://www.sd-commission.org.uk/pages/history_sd.html. Viitattu 3.3.2020.
City of Cape Town: Responsible tourism. http://resource.capetown.gov.za/documentcentre/Documents/Graphics%20and%20educational%20material/Responsible_tourism_bro_web.pdf. Viitattu 3.3.2020.
City of Cape Town: Cape Town Declaration http://resource.capetown.gov.za/documentcentre/Documents/Agreements%20and%20contracts/Toruism_RT_2002_Cape_Town_Declaration.pdf Viitattu 3.3.2020.
ICRT Finland (verkkosivut). https://www.jamk.fi/fi/Tutkimus-ja-kehitys/projektit/icrt-finland/icrtfinland_etusivu/ Viitattu 3.3.2020.
Sustainable Development Commission: Report of the World Commission on Environment and Development: Our common future (arkistoitu alkuperäisestä) https://sustainabledevelopment.un.org/content/documents/5987our-common-future.pdf, 1987. Viitattu 3.3.2020.
United Nations Environment Programme: Cultural Diversity and Biodiversity for Sustainable Development: a jointly convened UNESCO and UNEP high-level Roundtable held on 3 September 2002 in Johannesburg, South Africa during the World Summit on Sustainable Development, 2003. https://unesdoc.unesco.org/ark:/48223/pf0000132262_eng. ISBN:92-807-2281-6
Soini, K., A. Kangas. Kulttuurinen kestävyys maaseudulla – tutkijakoulutusohjelma (2007-2010). Projektin loppuraportti, 2010. https://www.jyu.fi/hytk/fi/laitokset/yfi/oppiaineet/kulttuuripolitiikka/tutkimus/kulkema/Loppuraportti. Viitattu 3.3.2020.
McKercher ,Bob, Hilary Du Cros. Cultural Tourism: The Partnership Between Tourism and Cultural Heritage Management. Routledge 2002.
ICOMOS: International Charter for the Conservation and Restoration of Monuments and Sites (THE VENICE CHARTER 1964). https://www.icomos.org/charters/venice_e.pdf Viitattu 3.3.2020.
ICOMOS: Cultural Heritage and Sustainable Development (verkkosivut). https://www.icomos.org/en/focus/un-sustainable-development-goals. Viitattu 3.3.2020.
Museovirasto: Maailmanperintökohteet Suomessa (verkkosivut). https://www.museovirasto.fi/fi/tietoa-meista/kansainvalinen-toiminta/maailmanperintokohteet-suomessa. Viitattu 3.3.2020.
UNESCO: World Heritage and Sustainable Tourism Programme https://whc.unesco.org/uploads/activities/documents/activity-669-7.pdf. Viitattu 3.3.2020.
Vastuullisen matkailun portaat –hanke, Haastattelut vastuullisuudesta: Milla Öystilä, 2020. https://www.youtube.com/watch?v=uOVaIQoQTRQ . Viitattu 3.3.2020.
Helsingin kaupunki, Menneet tapahtumat: Kestävän matkailun seminaari 6.2.2020 (verkkosivut) https://www.hel.fi/yritystenhelsinki/fi/matkailuelinkeino/tapahtumia/menneet-tapahtumat/. Viitattu 3.3.2020.
Kulttuuritalo (verkkosivut). https://www.kulttuuritalo.fi/ . Viitattu 3.3.2020.
