Tunniste


cultural tourism

Mukautuvia matkailutuotteita ja hybridikuluttajia

Mukautuvia matkailutuotteita ja hybridikuluttajia

Kuva: Lorri Lang Vielä vuosituhannen vaihteessa termi ”kulttuurimatka” sisälsi vahvan korkeakulttuurisen kaiun: kulttuurimatka oli asiaan perehtyneiden (yleensä vähintäänkin keski-ikäisten) valistunut valinta ja suuntautui historiallisiin tai taiteellisesti merkittäviin kohteisiin. Käytiin Roomassa ihailemassa ikuista kaupunkia ja Vatikaanin aarteita; Pariisissa taiteilijoiden kukkulalla ja Eiffelin tornissa; Lontoossa teatterissa ja Big Benillä; Pietarissa Eremitaasissa ja baletissa… ”Elämysmatkoja” tehtiin myös, ne..
TAIDE KULTTUURIMATKAILUN YTIMEEN

TAIDE KULTTUURIMATKAILUN YTIMEEN

Kuva: Meri Nikula / Maan hengitys 2019 Suomessa on noin 20 000 korkeasti koulutettua ammattitaiteilijaa, siis mieletön määrä luovaa osaamista ja potentiaalia. Hyvä. Tarvitsemme luovuutta, voidaksemme selviytyä meitä uhkaavista kriiseistä. Tutulla listalla ovat mm. ilmastonmuutos, eriarvoistuminen, mielenterveysongelmat, väestön ikääntyminen, kaupungistuminen. Pohdin työssäni paljon taiteen merkitystä osana erilaisia kehittämisen ja ratkaisujen tarpeita. Mitä taide voi olla osana..